Leki-75 kampesi voittoon kotonaan
Julkaistu: 25.11.2019 00.00

Leki-75 kampesi voittoon kotonaan

LeKi-75 kampesi voittoon kotonaan

Leppävirran Kiekko -75:n edustusjoukkue venytti voittoputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi.

Jääkiekon III-divisioonassa pelaava LeKi-75 väänsi viikon ainoan ottelunsa sunnuntaina, kun se sai vieraakseen Rantasalmen Urheilijat. Kolmen peräkkäisen voiton saattelemana otteluun lähtenyt vajaamiehinen kotijoukkue kampesi kahden maalin takaa-ajoasemasta aina voittoon saakka, napaten pisteet loppulukemin 3-2 (0-2, 1-0, 2-0).

- Tärkeä voitto meille ja taistelimme hyvin vajaamiehisenä. Viimeistelyssä on vielä parantamista, mutta sitä hiotaan samalla tavalla, kuten muitakin pelin osa-alueita, leppävirtalaisten päävalmentaja Jarkko Juutilainen totesi.

Vierasjoukkue RU teki isäntien hallinnasta huolimatta leppävirtalaisten olon tukalaksi jo ensimmäisessä erässä, kun se karkasi 0-2 -johtoon Topi Lehtosen ja Miikka Hakalan osumilla. Toisessa erässä LeKi-75 alkoi painaa päälle entistä väkevämmin ja tärkeä 1-2 -kavennusosuma syntyi Tuukka Ahposen laukauksella.

Kolmannessa erässä kotijoukkue tuli tasoihin Eetu Holopaisen osumalla ja voittomaalin iski 1+2 -tehopisteet viimeistellyt Ville Timonen.

Voiton myötä leppävirtalaiset pitävät sarjan kärkipaikkaa hallussaan, kun 10:n pelatun ottelun jälkeen pisteitä on kasassa 24 kappaletta. Toisena oleva Warkis/PiPS on tasapisteissää LeKi-75:n kanssa. Leppävirtalaismiehistö jatkaa otteluitaan ensi lauantaina Kiuruvedellä, KK-81:n vieraana.

Seuran uusimmat