LeKi-75 tulevaan kauteen uudistuneella joukkueella
Julkaistu: 21.09.2017 00.00

LeKi-75 tulevaan kauteen uudistuneella joukkueella

Viime talvena jääkiekon Savo-Karjala -alueen III-divisioonassa puolivälieriin asti yltänyt LeKi-75 lähtee parantamaan viime kauden suoritustaan ensi viikonloppuna alkavien sarjaotteluiden myötä. Leppävirtalaismiehistön valmennus koki muutoksia kesän aikana ja tulevalla sesongilla joukkueen valmennusvastuuta kantaa Mika Markkanen.

-Asetimme joukkueen kanssa yhdessä tavoitteeksi pudotuspelien kotiedun, eli runkosarjassa neljän parhaan joukkoon sijoittumisen. Sitä kohden tehdään koko ajan töitä ja hyvin on tähän saakka mennytkin, Markkanen tiivistää.

LeKi-75:n lisäksi III-divarin Savo-Karjalan lohkossa pelaa Lieksan Hurtat, IPK Team, Kiteen Jääsudet, KK-81 Kiuruvedeltä, Kuhmon Kiva, OoKoo Outokummusta, PoU Polvijärveltä sekä RU Rantasalmelta. Runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja.

-Vastustajathan ovat jo aiemmilta kausilta tuttuja ja ottelut painottuvat pääasiassa viikonlopuille, joka on hyvä asia. Saadaan aina mahdollisimman iso rinki mukaan, Markkanen kertoo.

Joukkue pelasi ennen sarjakautta kaksi harjoitusottelua. Ottelut pelattiin 9. syyskuuta Rantasalmella pidetyssä harjoitusturnauksessa, jossa olivat LeKi-75:n lisäksi myös RU ja PiPS. Molemmat väännöt sujuivat LeKin osalta mallikkaasti, kun PiPS kaatui ensimmäisessä ottelussa numeroin 4-0 ja päivän viimeisessä kamppailussa kotijoukkue RU kaatui lukemin 5-11.

-Harjoitusottelut on aina harjoitusotteluita, mutta kyllä niistä voi jotain suuntia jo tulevaan ottaa, Markkanen kertoo.

Tänä vuonna LeKi-75 pääsee avaamaan sarjan kotonaan, kun 24.9. klo 17 alkavassa ottelussa Leppävirran jäähalliin vieraaksi saapuu PiPS.

-Mahtavaa päästä aloittamaan sarja kotona ja kolmea pistettä lähdetään tottakai hakemaan, Markkanen päättää.

Seuran uusimmat