Seuran esittely
Seuran perustamiskokous on pidetty 3.10.1975 ja ensimmäinen sarjaottelu pelattu 13.12.1975. Seurassa oli silloin kaksi joukkuetta ja jäseniä oli 66. Puheenjohtajina vuosien 1975 – 2010 aikana ovat toimineet : Aimo Hujanen, Raimo Vesanen, Jarmo Leppä ja Aku Tuomainen.
Leppävirran jäähalli on aloittanut toimintansa vuonna 1998 jolloin jääkiekkoseura LeKi-75 siirtyi Vokkolan luonnonjäältä pelaamaan sisähalliin. LeKi-75 pelasi ensimmäisen ottelunsa kotihallisssaan jääkiekkoseura Kokkolan Hermes:tä vastaan ja voitti Hermeksen näyttävin lukemin 5-1.
Pelikaudella 2011 - 2012 Leppävirran Kiekko -75 ry:hyn kuuluu seuraavat joukkueet: Miehet, 98-nuoret ja leijonaliiga, jossa mukana on kolme joukkuetta. Lokakuussa 2010 alkanut Leijona-kiekkokoulu jatkaa. Kotipelit pelataan Leppävirran jäähallissa. Edustusjoukkueen vastuuvalmentaja on Timo Koponen. Joukkuetta johtaa Tero Eklund.
Seura on toiminut suomalaisessa jääkiekkokentässä nuoresta iästään huolimatta aktiivisesti ja monilla rintamilla. Lasten ja nuorten harrastukset ovat muuttuneet liikunnasta, liikunnallisesti passiiviseen tietokone-elämään. Liikunnan harrastaminen on nuorille entistä tärkeämpää. Seuramme on pystynyt 35-vuotisen historiansa aikana tarjoamaan mahdollisuuden liikkua, suurelle joukolle nuoria ja moni heistä on saanut liikunnan kipinän täällä ja tyytyväisenä voi todeta, että se näyttää säilyvän vielä aikuisiässäkin.
Koulutetut valmentajamme ovat voineet työskennellä ihanne olosuhteissa. Leppävirtalainen jääkiekko on tällä hetkellä tunnettua läpi Suomen.
Pienen paikkakunnan ongelmana on aina massan pienuus, mutta se ei ole meitä lannistanut, vaan aina nuorimpaan ikäluokkaan on ollut tulossa uusia nuoria, jotka haluavat liittyä suomalaiseen jääkiekkoperheeseen. Jääkiekon suosio ei Suomessa ole laskussa.
Yhteistyö kummiseura Jokereiden kanssa on jatkunut mainiosti, samoin WarKiksen kanssa tehty yhteistyösopimus on turvannut pienten ikäluokkien pelaajille harrastuksen jatkomahdollisuuden. Yhteistyösopimus 80-vuotiaan KalPan kanssa mahdollistaa entistä paremmin huippupelaajien eteenpäin pääsyn ja sopimus tukee myös meidän valmentajiemme mahdollisuuksia työssään.
Kiitän kaikkia yhteistyökumppaneitamme, ja toivon yhteistyön edelleen tiivistyvän, Teidän panoksenne seuran 35-vuotisessa historiassa on mahdollistanut leppävirtalaisen jääkiekon kehittymisen.
Kiitän kaikkia leppävirtalaisia jääkiekon ystäviä, sitä laajaa joukkoa, mikä on ollut seurajohdon tukena vaikeina aikoina ja uskon, että te olette nauttineet ja tulette nauttimaan jännittävistä jääkiekkotapahtumista Leppävirralla vielä pitkään.
Aku Tuomainen
seuran puheenjohtaja.

